Sininen unelma

Syntymäpäivät...

2011-04-02T04:30:00.000-07:00

Aarne heräsi varhain ja nousi sängystä hieman ähkäisten.
Selkä teki taas temppujaan. Oliko lie sellaista aamua pitkään aikaan ollutkaan, että hän olisi päässyt ylös ilman temppuiluja ja hampaan puremista? Ikä tuo vanha perivihollinen, teki kiusaa ja talven pakkaset ei ainakaan olleet selkävaivoja helpottaneet, päin vastoin.
Aarne odotti jo kesää. Silloin nivelet ja jäsenetkin tykkäsivät hyvää, kun ei mökissä käynyt hirveä veto, eikä puita tarvinut kantaa torppaan niin usein. Mutta nyt oli vielä kestettävä kevään kosteus ja maasta pitkään huokuva kylmyys.
Ei sinänsä. Selkävaivat ja muut jäsenten napsumiset yleensä helpottivat päivää kohti, kun jaksoi vain liikkua.
Aarne laittoi uuniin tulet ja pisti pannuun vettä. Aamukahvit tässä oli saatava, vaikka kello ei ollut vielä edes viittä.
Kun ikää alkoi tulla lisää, ei sitä enää eletty niinkään kellon, tai velvoitteiden mukaan, vaan silmät ummistettiin kun nukutti ja avattiin, kun ei nukuttanut enää. Niin se maailma makasi juu.
Kun kahvipannu rupesi vasta ymmärtämään, että sen alla oli tuli ja ehkä tässä pitäisi ruveta lämpenemään, Aarne päätti käväistä ulkona pienellä aamukävelyllä.
Heti ulos astuessaan hän huomasi hämmästyksekseen, että naapurissa oli valot.
-Mitä ihmettä Sinisen Unelman väki touhuaa tähän aikaan aamusta? Hän ihmetteli. Ei ollut talonväen tapaista olla jo viideltä aamulla täydessä työn touhussa.
Aarne oli luonteeltaan hieman uteliaan puoleinen, joten hän hipsi varovaisesti portille ja vilkaisi taloa lähempää.
-Onkohan siellä kaikki hyvin? Pitäisikö käväistä kysymässä? Aarne mietti ja päätti pikaisesti käydä lähempänä kuulostelemassa.
Talon eteen päästyään, hän ei malttanut olla kurkistamatta sisään.

Hmm...sisällä oli kovin siistiä. Harriet ja Markus olivat tehneet kovasti töitä ja talossa alkoi näyttää jo kodilta. He olivat tehneet vintiltä paljon löytöjä raivatessaan sitä ja Harriet, joka oli hyvin innostunut huonekalujen kunnostamisesta, oli korjannut monia jo unohtuneita huonekaluja jälleen käyttöön. Yksi tällainen löytö oli kaunis sininen astiakaappi, joka oli näköjään sijoitettu olohuoneeseen.
Aarne myhäili nähdessään vanhan levysoittimen nurkassa. Hän muisti hyvin sen jupinan, minkä Markus oli päästänyt ilmoille Harrietin ilmestyessä Wanhan Tawaran liikkeestä se ja moni muu kaluste mukanaan.

Aarnen katse kiinnittyi uuden kukkapylvään vieressä olevaan maalaukseen.
Se oli mahtava! Kauniit vanhat puukehykset...oliko se paikallisen maalari Jampe Tuomaalan työ? Hän oli himoinnut tämän taiteilijan töitä jo kauan, mutta ne maksoi aivan liikaa eläkelläisen rahapussille. Hienoa jos hän pääsisi nauttimaan Jampen maalauksesta edes naapurin torppaan aina aika-ajoin.
Aarne siirtyi keittiön ikkunalle, koska ei ollut vieläkään kuullut talosta inaustakaan, eikä hänelle ollut selvinnyt mikä sai isäntäväen nousemaan kukonlaulun aikaan ylös vuoteesta.

Mitä hän näkikään? Ikkunanraosta näkyi pieni vilaus katetusta pöydästä...oliko tuo...oliko se...täytekakku??
-Kröhöm....Aarne hätkähti kuullessaan takaansa Markuksen äänen ja Harrietin vienon hihityksen.
-Voi kamalan kamala sentään! Miten te tuollatavalla hiivistkelette? Anteeksi nyt kamalasti! Minä täällä ikkunan takaa kurkin toisten kotiin. Koputtaakin olisin voinut! Huolissani olin...kun talossa valot tähän aikaan. Hän takelteli hämillisenä. Silloin hänen mieleensä muistui ensimmäinen kerta, kun hän tapasi talon nykyiset omistajat ja punastui.
-Taisi nyt käydä vähän toisinpäin ja pilkka osua omaan nilkkaan. Aarne sanoi nolostuneena.
-Kuules. Harriet katkaisi naapurinsa puhetulvan. - Josko nyt tulisit sieltä varpaisiltasi tuonne sisälle? Kävimme sinun ovesi takana ja huomasimme, että kahvivesi porisi kuin pannahinen, mutta isäntää ei vain näkynyt missään. Otimme kyllä pannun liedeltä, koska tuumittiin, että tänä aamuna joisit ehkä mieluummin kahvit toisaalla?
-Toisaalla? Miksipä ihmeessä? Ei sen puoleen, kyllä kahvi aina maistuu, mutta teillä taitaa olla jotkut juhlat tuloillaan, kerta olette näin varhain kattaneet jo pöydän. Vanha mies mutisi hämillisenä.
-Aarne! Tottakai meillä on juhlat. Ja vallan suuret juhlat onkin. Sinullahan on syntymäpäivät ja me olemme leiponeet eilisestä saakka, jotta meillä olisi sinulle tarjottavaa tänään! Siksi me olemme heränneet aikaisin, koska tiesimme, että heräät jo ennen auringon nousua ja halusimme, ettei yllätys mene pilalle. Mutta kas, nyt kun olet täällä niin voit tulla hyvin jo sisälle, koska pöytä on katettu ja kaikki on valmiina.

Toden totta. Pöydässä oli vaikka mitä. Hedelmiä, kahta eri kakkua ja hyydykekakkukin kaiken lisäksi. Aarne, Harriet ja Markus istahtivat pöytään ja kävivät tarjottaviin käsiksi. Samalla päivitettiin vähän kuulumisia, tosin talon isäntäväellä ne olivat aikalailla remonttiin keskittyneitä.

Yläkerrassa oltiin maalailtu seiniä ja tehty lattiaremonttia. Tosin Markus oli keskittynyt enemmän näihin remonttipuuhiin, koska Harrietilla oli kädet täynnä töitä huonekalujen entisöinnin ja sisustuksen kanssa. (Markus sanoi tämän hieman harmistuneena naurahtaen).
-Eipä ole päivää, ettei tämän talon rouva tulisi vintiltä hihkuen jotain arkkua tai senkkiä kantaen!

Kylpyhuoneremontissa oli olleet molemmat mukana. Nyt talossa sai jo sisällä pestyä hampaat, jos ei muuta. Suihkunurkkaus vielä odotti tekijäänsä.

Sentään vessatarvikkeita oli hankittu valmiiksi, vaikka pönttökin vielä puuttui.
-Alan jo pikkuhiljaa kyllästyä tuohon ulkohuussiin. Harriet sanoi hyvin painokkaasti.

Aarnen jo ikkunasta havaitsema astiakaappi oli Harrietin ylpeyden aihe. Hän oli hionut ja maalannut sitä aika tovin. Vielä ajan mukaiset nupit alakaapeista puuttui, muuten se oli kuin ennen vanhaan ja vieläpä vanhalla paikallaan, Aarne muisteli.

Harriet oli saanut heidän väliaikaisesta kodistaan kannetta Siniseen Unelmaan myös nukkekotinsa, jonka sisustamista hän harrasti. Senkki oli löytynyt Wanhan Tawaran liikkeestä.
-Tietenkin. Markus pyöritteli silmiään.

Myös uusi perheenjäsen oli muuttanut kissojen lisäksi Siniseen Unelmaan. Pieni hamsteri Hamu, oli tullut viettämään vanhuuden päiviään Harrietin hellään huomaan.

-Huomasin, että olitte käyneet myös taidekaupoilla! Onko tuo tosiaan Jampen ihka-aito työ? Aarne kysyi ja siityi olohuoneessa olevan vanhan taulun luokse ja hiveli sen kehystä.

No tottakai se on Jampe Tuomaalan työ. Emmehän me voisi kenenkään muun taiteilijan työtä sinulle syntymäpäivälahjaksi ostaakkaan. =)
Paljon onnea Aarne!

Ja paljon onnea omalle isälleni. 59v

Pääsiästä odottaen

2011-03-24T05:37:00.001-07:00

Oli kulunut jo muutama viikko siitä, kun Harriet ja Markus ensimmäisen kerran viettivät viikonlopun Sinisessä unelmassa ja se olikin työntäyteiset kolme päivää.
Sanomattakin oli selvää, että talossa täytyisi tehdä suuri remontti, ennen kuin sinne voisi asettua pysyvästi asumaan, mutta sinnikkäästi he jokaisena vapaana hetkenään pakkasivat autonsa ja ajoivat vanhalle talolle töihin.
Julkisivuremontti olisi kallis toteuttaa ja muutenkaan se ei sopinut kevättalven töihin, joten se odotti kesää, mutta talon sisäpuolellakin riitti paljon töitä. Tekemättömiksi ei jäänyt edes talon kissat, jotka saivat loikkia milloin minkäkin poranpärinän, tai tippuvien kylpyhuonelaattojen tieltä karkuun.

Rautakauppa oli tullut Markukselle todella tutuksi. Sieltä oli hankittu metri kaupalla lautaa, rimaa ja listaa, plus melkoisen summan edestä erilaisia työkaluja.
Kun Markus ensikerran läväytti työvälineensä keskelle olohuoneen lattiaa, tarkoituksena ruveta uusimaan lattialankkuja, Harriet kiiruhti paikalle pikaista vauhtia kantaen somaa koria huudahtaen nuhtelevalla äänellä.
-Vaikka tämä remonttityömaa onkin, niin ei täällä silti eletä kuin poikamiesboksissa! Ennen kuin saat työkalupakin ostettua, niin saat luvan säilyttää työvälineitä tässä.
Markus pyöritteli silmiään, mutta laittoi mukisematta vasaran ja muut työkalut koriin. -Kyllä rouva kenraali, mitä tahansa rouva kenraali. Mutta nyt alkaisi tehdä pikkuhiljaa hiukopalaa mieli, että jos painelisit keittiöön ja tekisit pari voileipää nälkäiselle työmiehelle!
Harriet läpsäytti kelvotonta miestään rätillä takamuksille. -Vai että kenraali ja kyökkipiika samassa ruumiissa. Varo vaan, tai laitan pian leipien väliin sipulisilliä. Hän sanoi muka suuttuneena, mutta suuntasi silti keittiöön josta oli viime aikoina tullut hänen lempi paikkansa.

Noin viikko takaperin iso kuorma-auto oli karauttanut pihaan ja suunnilleen samaan aikaan Markus oli täyttä kaasua ehtinyt Sinisen unelman portista sisään omalla Wolkkarillaan.
Yksi suurimpia kysymysmerkkejä oli ollut keittiön kalusto. Harrietilla oli kyllä selvä visio siitä minkälaisen keittiön hän haluaa, mutta ongelman tuotti valmistajat. Aina oli joku asia pielessä tai hinta liian korkea.
Loppujen lopuksi he päätyivät tilaamaan keittiön tutulta puusepältä, joka rakensi keittiön valmiiksi ovia ja tasoja myöten verstaassaan, josta se kuljetettiin kokonaisena talolle. Ainoastaan yläkaapit piti asentaa itse ja kuten yleensäkin miehisillä työmailla, niiden asentaminen venyi ja venyi, Harrietin ponnekkaista pyynnöistä huolimatta.
Nyt keittiö oli kuitenkin käyttövalmis, lieden ja kaappien asentamista lukuunottamatta.

Lieden asemasta kovassa käytössä olikin Mielen mikroaaltouuni, jonka grilliominaisuuksien vuoksi myös vaativampien uuniruokien valmistaminen onnistui.
Harriet löysi WanhanTawaran liikkeestä ihanan leivänpaahtimen, joka oli talon henkeen kuin valettu.
Tällä paahtimella hän valmisti muutaman paahtoleivän itselleen ja miehelleen, leikaten päälle kurkkua ja tomaattia, sipaisten pohjalle ihanaa pehmeää kirnuvoita.

-Syömään! Harriet hihkaisi ja nosti pöydälle vielä kirsikkamehua ja teekannun.
-Huh, meinasi alkaa jo pyörryttää. Markus tokaisi ja istahti pirttipöydän äärelle. -Vielä pitäisi sahata vähän listoja tälle illalle ja....pääsiäsmunakori? Markus ähkäisi ja tuijotti pöydälle ilmestynyttä herkkukoria.
-Niin? Se on kori jossa on pääsiäismunia. Onko siinä jotain ihmeellistä?
-Noh...ottaen huomioon, että pääsiäiseen on vielä aikaa monta viikkoa, niin...noh...kai ne joulukoristeet on sitten kaupoissa jo heinäkuussa. Hän naurahti ja ahmaisi leivästä aimo haukkauksen.
-No mutta. Pääsiäiseen on ihan lyhyt tovi enää ja täytyy tämän pöly ja purukasan keskelle saada joku väriläikkäkin, tai tulen hulluksi! Lähimarkettiin oli muuten tullut myyntiin myös mämmiä ja ostin tuokkosen maistiaisiksi. Harriet tokaisi ja haki jääkaapista rasian.

-No NYT kelpaa! Jotain hyvää pääsiäisen odotuksessakin. Markus lappasi tyytyväisenä lautaselleen monta lusikallista mämmiä ja lorautti kermaa päälle.
-No arvasinhan minä, että maistuu. Syö nyt mahasi täyteen, että jaksat tehdä tärykalvoni iloiseksi vielä niitten listojen sahauksen ajan. Minä kipaisen yläkertaan.

WanhanTawaran liike oli muodostunut Harrietille aarreaitaksi. Sieltä nimittäin löytyi myös aivan ihastuttava Singerin ompelukone täydellisessä alkuperäisessä kunnossa. Markus oli vain pudistellut päätään, nähdessään mitä Harriet kantoi kotiin. Lamppuja, leivänpaahtimia, ompelukoneita....

....ja kas, levysoitinkin. Mutta tottahan se oli, että vanhan talon henkeen sopi tällainen vanha levysoitin paljon paremmin, kuin Markuksen omat hienot, vuosia himoitsemat Philipsin kotiteatterijärjestelmät. *Ja minähän piilotan ne vaikka talon rakenteisiin, jos en muuten saa tahtoani läpi.* Hän mietti mielessään ja auttoi kantamaan Harrietin ostokset sisälle taloon.

Markus sahasi alakerrassa rimoja ja mietti mielessään illalla käytyä keskustelua pihan ensikesäisestä kunnostamisesta.
Markus oli sitä mieltä, että nyt voimavarat piti keskittää täysin taloon ja sen kunnostamiseen, mutta Harriet haaveili suuresti kesähuoneesta, jossa voisi myös kasvattaa jonkin verran kukkia ja nauttia olostaan.
Markus oli varma, että oli saanut tahtonsa läpi, mitä tuli kesähuoneen rakentamiseen....
Harriet hiipi yläkertaan ja nousi hiljalleen vintin portaita ylös, otti laatikosta hiomapaperia, maalipöntön ja pensseleitä...ja kaivoi lakanan alle kätketyn kasvihuoneen hyllykön esiin piilostaan.
WanhanTawaran liikkeestä tietenkin. ;)

Ensimmäinen vierailu

2011-03-24T05:36:00.001-07:00

Harriet nousi tohkeissaan autosta ja oikoi kevättakin helmaa. Vesi tippui jo räystäältä ja aurinko paistoi kuumasti. Oli maaliskuun loppu ja he olivat Markuksen kanssa juuri pysäköineet auton sinisen unelman pihatielle. Sopimuspaperit oli allerkirjoitettu viikko sitten, mutta vasta nyt he ehtivät töiltään ja menoiltaan kunnolla tutkimaan uutta kotiaan. Tekemistä olisi PALJON! Markus avasi auton takaluukun ja nosteli kasseja esiin. Heidän oli tarkoitus jäädä talolle töihin viikonlopuksi, joten lemmikitkin olivat päässeet jo mukaan.
Pikainen käyminen ennen sopimuksien allekirjoitusta oli paljastanut raadollisen totuuden. Talo oli tupaten täynnä tavaraa ja ne olivat aivan mullin mallin. Ehkä talo oli jäänyt Hiljeltä hyvään kuntoon, mutta nuorison viikonloppuvisiitit olivat tehneet tehtävänsä ja näky oli surullinen. Huonekaluja oli rikottu ja heitelty isoihin kasoihin.

Harrietille meinasi tulla itku, kun hän näki, miten vanhuksen kotia oli kohdeltu. Nuoriso oli murtautunut taloon takapihan kautta rikkomalla ikkunan, siellä täällä oli rikottuja kaljapulloja ja tumpattuja tupakannatsoja.

Nyt heillä oli siis iso työmaa edessään. Heidän pitäisi tehdä inventaario siitä, mitä huonekaluja voisi säästää ja mitkä pitäisi vain kylmästi heittää roskalavalle.

Talon runko oli ainutlaatuisen hyvässä kunnossa. Se oli aikanaan tehty perinteitä vaalien ja aikaa säästämättä. Pinnat pitäisi silti laittaa uusiksi ja tehdä myös julkisivuremonttia.

Viikonloppu kuului hikisenä ja pölyisenä. Ihme kyllä suurin osa kalusteista oli suhteellisen hyvässä kunnossa, pieniä pintanaarmuja ja kolhuja lukuunottamatta. Harriet ja Markus repivät, raastoivat, kantoivat ja puunasivat. Vihdoin he alkoivat saada edes jotain tolkkua siitä, minkälaiselta talo ehkä saattoi joskus aikoinaan näyttää. Toki oman mausteensa toi tavarat, joita he lemmikkien vuoksi joutuivat uuteen kotiin tuomaan jo viikonloppuvisiittä varten. Olohuoneessa oli aivan ihastuttava takka ja sohvakalusto oli kauniin valkoinen. Pienen pesuoperaation jälkeen Harriet sai ne näyttämään kuin uusilta!

Keittiön kaapinovet olivat kulahtaneet, joten Harriet kirjoitti muistikirjaansa uusittavien kalusteiden kohdalle. Kerman väriset kaapinovet. Keittiön kalusto oli hyväkuntoinen ja vanha astiakaappi aivan ihastuttava! Markus löysi vintiltä myös lasten syöttötuolin, jonka hän pieni virne naamalla kantoi alakertaan keittiöön.

-Kas. Täällä on ilmeisesti joku käynyt viimeksi ainakin vuonna 2008. Harriet sanoi, huomatessaan seinällä olevan vanhan kalenterin.

-Eikös naapurinsetä sanonut, että Hilje vuokrasi taloa jonkin aikaa sen jälkeen, kun hänet oli siirretty vanhustentaloon. Milloin kissat on muuten viimeksi saaneet evästä? Hän tiedusteli ja vaihtoi kissojen juomaveden, lisäten samalla kuljoon raksuja.

Kylpyhuoneessa oli kaunis kaakelilattia, mutta vessanpönttö sieti lähteä vaihtoon. Mukanaan pariskunta oli tuonut kissoille hiekkalaatikon ja vaatteilleen kuivaustelineen. Tietenkään vaatteita ei pystynyt pesemään vielä kuin nyrkkipyykillä. Suihkuakaan ei oltu asennettu.

-Peseytyikö Hilje oikeasti viimeisiin hetkiin asti ulkosaunassa? Markus ihmetteli.

Makuuhuoneesta löytyi kaunis sänky. Jostain syystä Hilje oli halunnut säilöä kaikki lastensa lelut ja jopa pinnasängyn. Taisi olla äidillä poikiaan ikävä. Harriet löysi vintin kätköistä ihastuttavan vanhan virkatun päiväpeiton. Siinä oli varmasti ollut aikoinaan suuri työ.

-Tämä vanha kirstu kyllä säilytetään! Harriet huudahti ihastuneena, kun huomasi kauniin vanhan kullatun arkun huoneen nurkassa. -Mitä se täällä piilossa pölyttyy, siirretään kulta se yhdessä tuohon sängyn eteen. Ja voi kuinka suloinen säästöpossukin täällä lymyää.

Pölyä löytyi joka nurkasta. Markuks meinasi tipahtaa jakkaralta aivastellessaan, kun hän koitti pyyhkiä vanhan vaatekaapin päälle pesiytyneitä pölypalloja.

Kaikki rikkinäiset, mutta vielä korjauskelpoiset tavarat he kantoivat suurelle vintille, jossa aikoinaan oli ilmeisesti talon nuoriso pitänyt majaa kesäisin. Sieltä Harriet löysi myös vanhan myyntivitriinin, joka oli kärsinyt pahoista kolhuista. Siitä hänen mieleensä nousi ajatus, jota hän ei vielä kuitenkaan uskaltanut sanoa ääneen.

Lehti-ilmoitus

2011-03-24T05:35:00.002-07:00

Oli kulunut jo tovi siitä, kun Harriet ja Markus ensimmäisen kerran näkivät sinisen unelmansa talvisena iltana vuonna 2005. Mielenkiintoinen keskustelu talon omistajan Hiljen vanhan naapurin kanssa, oli herättänyt heissä monia ajatuksia. Hiljaa mielessään he pohtivat asiaa, mutta eivät tohtineet ottaa asiaa toistensa kanssa puheeksi. Molempien mieltä kuitenkin kaihersi tuo vanha kulahtanut talo, jota Siniseksi unelmaksi kutsuttiin.
Myöhään eräänä iltana, kun Harriet keitteli iltateetä ja asetteli pöydälle maistiaisiksi kirsikoita, joita hänen äitinsä oli tuonut mukanaan käydessään Hollannissa, Markus tassutteli hiljalleen keittiöön kannettava tietokone ja pieni paketti mukanaan.

-Mitä tämä nyt on? Harriet tiedusteli ja katseli ihmeissään luimistelevaa miestään. -Oletkos tehnyt pahojasti! Harriet naurahti.

-Eeeen. Olen vain tässä miettinyt. Meillehän taitaa tänään tulla täyteen kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta yhteistä taivalta? Eikö vain? Ajattelin ostaa sinulle lahjan. Ole hyvä, toivottavasti ne on sopivat. Markus sanoi hieman takellellen ja ojensi ruskeaan paperiin käärityn lahjapaketin Harrietille.

Harriet otti paketin selvästi mielissään ja yllättyneenä. -Vai että kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta! Anteeksi rakas, en muistanut ollenkaan. Eihän sinun nyt olisi tarvinut lahjaa.... Harriet avasi varovasti paketin narut ja sieltä paljastui kenkälaatikko. -Oih! Kengät? Harriet huudahti ja avasi nopeasti kenkälaatikon kannen. Voi mitkä ihanuudet sieltä paljastuikaan. Mielettömän kauniit hopeiset juhlakengät. Harriet meni aivan sanattomaksi.

-Mistä sinä tiesit, että olen haaveillut JUURI tällaisista? Markus myhäili tyytyväisenä ja istahti pöytään. -Kyllähän minä nyt olen nähnyt sen tietyn kiillon, mikä sinun silmiisi syttyy kun näet kauniita kenkiä. Olisi minulla vielä yksi toinenkin asia...onko sinulla muuten sitä ihanaa kirsikkamehua, mitä anoppi toi tuliaiseksi tämän kaiken muun kirsikkahömpötyksen lisäksi?

Harriet otti jääkaapista kirsikkamehupullon ja kaatoi Markukselle lasiin aimo lorauksen, koristellen lasin pienellä kirsikkatertulla ja pillillä.

-Noooh? Kertoisitko jo mikä mieltäsi painaa ja mitä ihmettä sinä kanniskelet tuota läppäriä täällä edes takaisin? Ja miksi ihmeessä näytät noin hirveän hermostuneelta?

-Asia koskee erästä ilmoitusta, jonka löysin. Katsoppas. Näyttääkö tutulta?

MYYNNISSÄ

Vanha omakotitalo 90/140n2 makuuhuone, iso tupakeittiö, kylpyhuone ja vintti.

Tontti 4500n2

Kunto:Peruskorjattava

Vapautuu: Heti vapaa

Näyttö: Sopimuksen mukaan

Harriet jäi katsomaan ilmoituksen talon kuvaa ihmeissään.

-Sehän on sininen unelma!

Hämärä ilta

2011-03-24T05:35:00.000-07:00

Oli talvinen ilta vuonna 2005. Harriet ja Markus olivat lähteneet viikonloppuvierailulle Harrietin siskon luokse ja päättivät lähteä iltakävelylle, jotta voisivat keskustella edes hetken rauhassa, Harrietin siskolla kun oli menoa ja meininkiä pienten lapsien viuhtoessa edes takaisin pienen kolmion huoneissa.
-Huh. Ihanaa päästä hetkeksi ulkoilmaan. Harriet huokaisi ja veti Markuksen käden kainaloonsa.
-Niin todellakin on. Siskosi lapset on ihania, mutta pieni hetki hiljaisuutta ei tee pahaa. Markus naurahti hilpeästi ja haisteli raikasta pakkasilmaa.
He kävelivät ennestään tunemattomia teitä pitkin. Tähtitaivas oli kirkas ja hanget hohtivat niitten loisteessa kauniisti. Harrietin katse kiinnittyi tien oikealle puolelle.
-Katso! Hän huudahti. Markus sävähti.
-Mitä kummaa nyt?

-Katso tuota ihanaa vanhaa taloa! Harriet sanoi ja juoksi portille. Toden totta. Heidän edessään kohosi hyvin vanha ja ränsistynyt valkoinen talo, jonka seinät kaipasivat maalia ja ikkunat uusia laseja. Harriet pinkaisi kartanon ikkunan alle ja kurkisti sisään.

-Tule nyt jo pois sieltä! Markus huusi. -Se on yksityisaluetta. Joku asuu siellä! Onhan tietkin aurattu.

-Ei täällä kukaan asu. Harriet vastasi ja varvisti ikkunan alla itsensä niin pitkäksi kuin pystyi. Katulamppujen himmeässä hohteessa näkyi, että talon lattioilla oli hujan hajan esineitä, pölyä ja rapistunutta maalia. -Tämä on ihana! Kukahan tämän mahtaa omistaa? Hän kysyi ja vilkaisi luokseen varovaisesti tullutta Markusta.

-Se on vanha postiljoonin talo. Heidän takaansa kuului. Molemmat sävähtivät ja kääntyivät äkkiä katsomaan, kuka heille oli oikein puhunut. Heidän takanaan seisoi vanha mies keppiin nojaten. -Anteeksi jos säikäytin teidät. Hän sanoi pientä hymyä äänessään. -Asun tuossa vähän matkan päässä, enkä voinut olla kuulematta pihalla ollessani teidän keskusteluanne. Talo on tosiaan vanha postiljoonin talo ja se on ollut tyhjillään ainakin seitsemän vuotta, jos ei kauemminkin. Postiljoonin vaimo siirrettiin silloin palvelutaloon, koska hän oli liian vanha ja yksinäinen hoitaakseen vanhaa taloa. Rikkinäiset huonekalut selittää paikkakunnan nuoriso. Kauan talo sai olla rauhassa, mutta pari vuotta sitten nuoret löysivät paikasta salaisten tapaamispaikan ja jälkikin on sen näköinen.

-Ennen talo oli kaunis ja hyvin laitettu. Ehkä näette vielä seinissä himmeästi näkyvän sinertävän hehkun.

Postiljooni rakensi talon perheelleen miltei vuosisata sitten. Hän halusi nimenomaan rakentaa sinisen talon, jonka sitten postiljoonin rouva Hilje sisusti ja laittoi. He elivät siinä monta onnellista vuotta. Hilje oli miestään monta vuotta nuorempi, joten hän myös jäi leskeksi varhain. Peter kuoli 20vuotta sitten ja oli 90 vuotias kuollessaan. Hän eli pitkän ja hyvän elämän.

Uskon, että monet talon huonekaluista on vielä tuolla sisällä tallessa. En ole käynyt pahemmin katsomassa tuhojen laajuutta. Minulla on taloon avaimet! Hilje jätti ne haltuuni ennen kuin hänet siirrettiin palvelutaloille. Siellä hän on vieläkin, tosin vanhana ja hyvin raihnaisena. Perijät eivät ole olleet kovin innokkaita talon suhteen. Hänen poikansa Jaakko ja Saul muuttivat kuka minnekkin, olikohan se Saul, joka loppujenlopuksi löysi vaimonsa Hollannista ja muutti sinne. Jaakon taipaleesta en tiedä, tokkopa tietää Hiljekään.

Markus ja Harriet kuuntelivat tarinaa lumoutuneina, Harrietin mieleen oli myös alkanut nousemaan elävä kuva siitä, minkälaista elämä Sinisessa kotitalossa oli ollut ja pieni hiipivä tunne valoi hänen sydämeensä haaveen...ehkä hänkin olisi vielä joskus yhtä onnellinen, kuin postiljoonin perhe oli ollut.